maanantai 19. marraskuuta 2012

Peruukkeja lounaaksi


Tuli tuossa otettua parin tunnin päikkärit ja herättyäni mietin heti ekana tänne kirjoittamista. Valitettavasti ehkä ei mitään parasta asiaa ole, tällä hetkellä ei ole mitään projektia menossa. Ainakaan mitään sen suurempaa ja mullistavaa.

Mutta päätin sen verran että avaudun ja kerron mikä tämä mysteericossini on, no eihän se niin salainen ole.. Hieman vain kaapissa ja sängyn alla pidetty. Toisekseen toinenkin peruukkini saapui niin tahdon senkin esitellä samalla. Molemmilla kesti saapua noin kaksi viikkoa, allekkin. Toinen oli valitettavasti 30€ ja toinen vaivaiset 10€. (Huomaat kyllä kumpi on kumpi)


Kännykkäkuva laatua jee jee.


Ruskeassa oli yksi ainoa miinuspuoli...näet kyllä sen itsekän. Kiiltävämpi kuin Edward Cullenin pakarat aurinkorannalla! Mutta sen onneksi voi hoitaa pois.


Ja niin... mihin pinkki peruukki tuleekaan?
Ringo Uta No Prince Samasta!  Olen nyt jonkun aikaa tutkskellut ja tutkiskellut kangastarjontaa ympärilläni ja olen löytänyt kolme kangasta jotka miellyttävät silmääni ja sormenpäitäni. Kaikki muut onkin valmiina paitsi pusero. Tahdoin tehdä tämän muutenkin koska TARVITSEN puseroita. Teen tämän huolella niin voisin käyttää sitä normaalistikkin. Mutta muinne Ringon laitan? En tiedä... saatan laittaa ainakin Frostbiten iltapuvuksi.

Valitettavasti tämä blogimerkintä on aika lyhyt, mutta lupaan että viikonloppuna tapahtuu! Siksi aikaa...katselkaa vaikka tätä surullista failaamista. (Huom tiedän että en osaa piirtää enkä edes nauti siitä) Kaikkea sitä tekeekin ystävien eteen..




tiistai 6. marraskuuta 2012

Pinkin peruukin arvoitus ja harlekiineja

Suuret pahoitteluni näin etukäteen, en ole vielä  näyttämässä mitään suurta ja mullistamaa. Mutta en kestänyt olla kirjoittamattakaan näin pitkään! Suoraan sanottuna olen vain ollut hieman laiska, koulun kiireen keskellä JA..hyvin mahdollisesti dementikkona vain unohdin.


Mystinen pinkki peruukkini saapui ja täytyy sanoa että rakastan sitä, vaikka samaan aikaan olen hieman pettynyt. latvat olivat jokseenkin huonossa kunnossa, vaikka kyseessä on täysin uusi peruukki. Mutta olen minä ennenkin nähnyt uusia peruukkeja ja kiharaisia..ovat ne olleet hienomassa kunnossa.. Myyjä kyllä itse sanoi että se vaatisi minun viimeistelyn, jonka uskon. Mutta latvat ovat karhean tuntuiset..joten..voivoi. Mutta, muuten kaiken puolin ihana!

Koska en ole vielä ehtinyt hankkia loppumateriaalia asuun, niin vielä pihistän tietoa hahmosta! Haluan kuulla teidän arvauksia kuka se mahtaa olla!
Tunnistatko hahmon jolle peruukki kuuluu?

(Pahoittelen kuvanlaatua, se on screenshotti videosta jota en jaksanutkkaan leikata yhden peruukin takia.)

Costumeplay

Aka pukuleikkeilyä. Asia  joka erottaa itse luodut hahmot eri kategoriaan kuin peli/sarjakuva/elokuva/anime/piirretty/yms hahmojen kanssa. Vietän itse myöhässä halloweenini vasta 10-päivä jolloin juhlimme asunnossamme jossa kerrankin on tilaa! Päätin nyt vasta tietysti miksikä pukeudun, kerrankin kun saa itse luoda jotain niin en päätynyt cosplay pukuun! Päätin edustaa yhtä suosikki asiaani lapsuudestani, Harlekiinia!


Harklekiineissa oli aina jotakin niin kaunista ja melankolista jota rakastin lapsena. Omistan yhäkin kaksi vanhaa posliininukkea jotka pitäisi olla hyvässä kunnossakin. Loooove them! (Jos erehdyt että ne on pellejä, YOU ARE WRONG) Myös saan olla hieman taiteellisella tuulella meikin teossa... Ja koska Harlekiiniin liittyy paljon urbaanifaktoja, mukavia kuin pelottaviakin.. tulen tekemänä tästä Harlekiinista hieman...poikkeavan. Näette lopputuloksen seuraavassa postauksessa! Mitkä olivat teidän halloween fiilikset? Entä asut? Haluan tietää!

Suunnitelmia edessäpäin.

Koulukiireiden vuoksi en ole osallistumassa cosplay gaalaan, se ei toisin ole itselleni suurikaan pettymys, koska tiedän että nyt ei olisi sellaisene varaakaan. Ja mitä sinne mennä tekemään jos en ole kisaajakaan, en mitään. Sääli sinällään, mutta säästän vain rahaa ja vaivaa! Seuraava coni on sen sijaan Frostbite, jonne asut olenkin päättänyt jo.

Tuossa jokin aika sitten minut käännytettiin seuraavaan cossiin....jota en itse koskaan tullut ajatelleeksi jostain syystä. Mutta sitten kun se ehdotettiin..se oli niin ilmiselvää MIKSI minut pyydettiin tähän cossiin. Kyseessä on henkilöt jotka tuntevat minut paremmin kuin tarpeeksi. Ja...cossi tosiaan on se mitä kuva näyttää...
Kuljeskelen pienessä ryhmässä sitten. En ainakana tarvitse piilareita tälle miehelle,. Ja kyllä, en tule tekemään Tracon mokaa ja aloita myöhään.

Ja toiseksi puvuksi päätin jo että teen Leilan puvun valmiiksi. Koska asuun puuttuu enää vain housut! Ei muuta! Vuorikankaat ja armorit yms on valmiita. Tietysti joudun nyt ostamaan peruukin, se ei haittaa. Mutta hahmon vuoksi mietin seuraavaa....olisi aika hauskaa saada pienen pientä ryhmää tästä kyseisestä sarjasta/elokuvasta. Ei tarviste olla edes Bloodlustista, voi olla vanhemmastakin. Toisin en ehkä mielelläni ottaisi manga version Leilaa(anteeksi) mutta eri hahmoja kyllä! Leila vampire Hunter D-Bloodlustista siis!
Muita suunnitelmia? Noh, tietysti mysteeri pinkkipään viimeistely ja jotakin muuta pientä ajankuluksi. Koulua siihen päälle, kermalla.



xoxo Ane-ue

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lopeta se vikinä!

Yksi asia mitä en voi sietää on pessimisti, ja valitettavasti blogini on ollut sitä täynnä viime aikoina. Tai sitten vain se tuntuu siltä itseni kohdalla. Noh, oli miten oli...SE LOPPUU NYT! Potkaisen pessimisti Anea pyllylle ja tervehdin positiivista Anea!

Tietty huonoja asioita käynyt coneissa ja cossien teossa, tietty on tullut tehtyä virheitä useaan otteeseen. Mutta se että olen harrastanut tätä rumbaa vuodesta 2006 meinaa että en ole lopettamassa! En todellakaan, aion jatkaa tätä niin kauan kun olen kävelevä fossiili. Silloin voin cossia lempi vanhuksiani.

Tilasin tuossa keskiviikkona peruukin jota olen himonnut kuukausia. Se on niin herkullisen värikäs että en voinut vastustaa ja myin muutamat peruukit pois niin piti saada uusi kulta. Vaikka tiedän että en ole "täydellisin" ihminen cossaamaan tätä hahmoa, se ei tee siitä sen vähempää hauskempaa. Ihastuin oikeastaan hahmoon vasta peruukin tilattua. Aloitin sarjan katsomisen vasta sen jälkeen, sarja toisin on ollut jo yli vuoden tiedossani. Mutta olen sen verran hidas katsomaan mitään. En toisin kerro vielä hahmoa, sitten vasta kun peruukki saapuu kotiin!

Sen verran kerron että hahmolla on vaaleanpunaiset/pinkit hiukset. Ja kyllä, se on animesta. Ja sukupuoli on hyvin arveluttava. Muttajooh..eteenpäin...


Theeheee.

Suurien virheiden joukossa on silti sitä hyvääkin muistettavaa


 Olen tässä jonkun aikaa kyseenalaistanut itseäni cosseissa. Etenkin jos kyse olisi bishie hahmosta, jotenkin vaan olen kartannut niitä. Mutta muutamat kommentit youtube sivulla on ollut piristykseksi, kiitos heille.
 Kyseenalaistan itseäni joskus liikaakin, mutta tiedän mistä tarkalleen asujen puutteet aina johtuu. Rahasta. Ei edes ajasta, vaan enimmäkseen rahasta. Ja pienen verran hätiköidyistä asioista. Mutta en silti lopettaisi tätä harrastusta mistään hinnasta...
On asuja joista olen  ylpeä suorituksesta, ja uskon että kaikilla on asuja joista pitävät, ja sitten niitä huonompia. Ne joiden virheet tahdot korjata ja parantaa.  Ja se saa meidät jatkamaan eteenpäin tässä
 5-100€ budjetti. Mitä sillä väliä on? Pienin hinta jonka olen käyttänyt cossiin on juuri se viisi euroa ja suuremmasta summasta en tahdo edes tietää tai välitä! Jos todella rakastat harrastustasi niin sen ei pitäisi haittaa, voit aina tehdä hitaasti ja hartaasti pukusi.
 Joka kerta kun alkaa miettimään virheitä puvuissaan, pitäisi yrittää kohdistaa ajatukset niihin parempiin faktoihin.  Saatoit ehkä unohtaa maalata sen tietyn asian kenkään, tai bindisi hajosi...kenties paita oli liian iso? Tai valvoit kolme yötä putkeen ommellessasi sitä ja itkit samalla "en pysty tähän"... Noh, se ei silti saanut meitä lopettamaan harrastusta siihen paikkaan..eihän?
 Koska asiahan on niin että..
 Minä ja sinä...
 Me tehdään tätä harrastusta syystä että..
 Me satumme pitämään siitä enemmän kuin "juttuna"...
 Tapaat uusia ihmisiä, uusia haasteita...
Ihminen kehittyy tässä harrastuksessa ehkä enemmän kuin muussa harrastuksessa, henkisesti ja fyysisesti.


 Ja me tehdään sitä koska me voimme.






Hyvää yötä!
xoxo Ane-ue


Edit
Unohdin tärkeimmän asian mainita, tämä kyseinen kappale on palauttanut positiivisuuteni pinnalle.Joten ehkä se myös voisi auttaa teitäkin.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Tracon (FML)

Olen nyt turhan kauan päässyt välttelemään tänne kirjoittamista ja nähtyäni että  melkein olen saavuttanut 100 lukijaani niin ei vaan käy päinsä että en kirjoita Traconista!

Pahoittelen myöhästymistä.

Saavuin tampereelle jo perjantaina ja oli tarkoitus viimeistellä perjantai ilta, ellei yökin pukua. Koska idiootti minä olin tehnyt lauantai pukua vasta..noh..en tarpeeksi. Kolmen päivän työ..ja siltä se myös näytti. (f*ck my life) Ja sunnuntai asua taas olin ommellut kunnolla! Ainakin kaiken muun paitsi housut vaati yhä viimeistelyä. Vuorikankaat ja viimeistelyt oli tehty..ja Ascot..jota olin suunnitellut desuconista saakka failasi täysin. Olen niin..pettynyt itseeni jälleen kerran.

Lauantaia tosiaan ei aloitettu hyvin päivää, hyvin kaukana siitä. Se päättyi MELKEIN siihen että en tahtonut koko tapahtumaan mennä. Koska oli niin paljon asioita vielä tekemättä. Aikataulussa olin jäljessä koska emme valvoneet työn äärellä, majoittajani eikä hänen perheensä paljoa arvostanutkaan ajatusta että valvoisimme aamuyöhön. Aloitimme siis jotkut työt vasta aamulla, joka sitten viivästyi. Tietenkin aikataulua häiritsi myös koulu ja työt. Ja tietenkin..laiskuus.

 Sunnuntain asuun olin saanut kankaatkin aikaisemmin. Koulusta onneksi sain ostaa piikkiin ja kangas oli vielä kaikenpuolin täydellistä.
 Liivi takin alle, joka toisin tässä kuvassa ei ole valmis. Valitettavasti ei ole ainuttakaan kuvaa nyt näyttää jossa asiat olisi valmiita.
Leilan takki, melkein valmis tässä kuvassa. Mutta olin onnistunut tekemään vuorikankaankin ja hyvän kauluksenkin ekaa kertaa, hieman siis kyrsii että en päässyt vielä tätä näyttämään conissa. FML I SAY...FML!

Ja se aamu kun sovitin asioita ekan kerran Ascottiin..

Näytänkin niin hiton onnelliselta, eikö? Vihaan itseäni siitä kun en oppinut tästä virheestä aikaisemmin, tai osannut aavistaa tätä. Koska jos olisin tajunnut aikaisemmin en tosiaan olisi jättänyt asiaa viimetinkaan. Muutenkin päädyin vihaamaan tuota vihreää kangasta Ascotin puvussa, mutta se sattumoisin oli ainoa oikean värinen.

Kyllä silti onnistuin jotenkin vetämään itseni kokoon ja saavuimme lauantaina neljän aikaa Traconiin.
 Kiitos Wilmalle tämän kuvien nappaamisesta! Aivan ihana, sääli että puvusta en voi olla samaa mieltä.
Noh, kokonaisuudessa hyvin kaukaa katsottuna ei ole niin paha, pahempiakin ollut...Mutta en silti ole iloinen, koska kyseessä oli vielä sen verran tärkeä hahmo itselleni.  Ja mitä tein sille? Tuhosin sen.






Miten kävi sitten Leilan ja Roxannen? ROxannea en tosiaan saanut aikaiseksi koska oli kiire, Leilalassa taas......Housujen kanssa ongelmia aamulla....

Tuskin tarvitsee enempää selitettävää?

Joten päädyin olemaan Ascot sunnuntainakin, halusimpa tai en. Opin kyllö yhden asian, JOKA CONIIN jos sinulla on mukana uusi cosplay ja jossa jokin asia yhä kesken, raahaan mukana kaapista yhden vanhemman cossin kaiken varalle. Yhtä tärkeä kuin hakaneulat ...Harmi että en tällä kertaa sitä tajunnut.



Mutta olihan siellä Traconissa sentään jotakin ihanaa! Tässä siis nappaamiani kuvia cosseista, valitettavasti ne on vain Iphone laatua mutta sentään jotakin muistoksi!

 Suloisin My Little Pony koskaan!
 Kalkaros ja hänen uusi mahdollinen assistenttinsa.
 Zeldoja on kaksi kammottavaksi...eiku..
 Nuo kulmakarvat..oi nuo kulmakarvat...
 Kerrankin näen jonkun cossaamassa häntä! Sääli että bongasin kuvan vasta kun sade oli ehtinyt hyökätä ja pestä tumman miehen valkoisemmaksi..
 Kiitos Dino kun toit yhden painajaisen eloon...

 Slendermanit ja yksi  vähemmän viaton fairy kei tyttö.

 Legolas feat Ascot. Hikaru feat Ascot.




 Taidekujan paras pöytä ;_; ikävä jo..kuvassa toki ei ole kaikki, mutta rakastan tätä kuvaa koska se edustaa täydellisesti juuri sitä mitä se on.

 Iron Skyn naikkonen, valitettavasti en ole itse  vilkaissut elokuvaa niin nimeä en voi sanoa, mutta Minna oli vaan niin kauniina!
 Jos olisin hetero, tai edes hieman miehiin päin niin olisin kidnapannut tämän herran mukaani.

Ja kappas siellähän tosiaan oli Novaki! Sain kehujakin häneltä ja itse kerroin että olet yksi helvetin pelottava hahmo.



Ja sitten ne tärkeimmät ja parhaimmat  kuvat viimeisenä.

Ja koska nyt en tosiaan jaksa tämän enempää niin jätän tämän tähän.

xoxo Ane-ue

PS: Jos tahdotte olla ihania niin käykää tykkäämässä!
https://www.facebook.com/MillaKatajistoPhotography?ref=hl