Haamuja menneisyydestä.

Tämä on hyvin spontaaninen ja ranmdom postaus, pahoittelen siitä.  Mutta minun on pakko jakaa tämä.


Tänään päivä on alkanut hitaasti, suunnittelin mitä huomenna teen koska tänään en oikeastaan tee juuri mitään. Sää on sen mukainen myös, lenkille kyllä aijon mennä. Muttah...tuossa yritin miettiä cosplaypukua johon saisin tehdä kunnon arvet, tai litraa tekoverta kuvissa. Ei mitään "noh, olen tässä cossissa...laitan vähän verta otsalle vaikka hahmo ei koskaan loukkaannu sarjassa näin". Joten päädyin lopulta katselemaan Silent Hill kuvia, enimmäkseen cosplaykuvia pelkästään.... sitten...se tuli.


Rullasin googlessa kuvia alemmas ja alemmas..kunnes sieltä jossain keskivälissä näin jotain tuttua. Liiankin tuttua! Elfen Liedin Lucy cossaajan,(oi google, pyydän sulta rantakuvia ja annat mulle leivänpaahtimista kuvia...)  joka on tehnyt tismalleen samalla tavalla pukunsa. Eli vain sideharsoa ja random roiskeläppä päällä ja kypärä.

"Sigh..."


Mietin siinä vaiheessa miksi silloinkana tein sen, noh, olin harrastanut tuolloin vasta vuoden verran. Tasan kaksi kertaa itse ommellut joitan huonolla menestyksellä. Mutta enemmän mietin sitä..miksi joku muu tekisi yhtä tyhmästi sen? Sitten tajusin......

"ei..helvetti"

Sehän kuvassa olen minä ! Se on 2007 Jyväskylän animeconista. Tunnistan suppeat käsityöni  ja jalkani! Tiedän, kuullostaa tyhmälle..mutta minun jalkani eivät ole KOSKAAN olleet sirot. Paksut nilkat aina, paksut jalat all the way. Hyvin tanakat ja tasapaksut, niin se on ollut aina. Bongasin tämän kuvani Silent Hill suomalaiselta foorumilta, postaus oli kyllä jo 2008-vuodelta....Mutta..näen tämän kuvan ekaa kertaa vasta nyt.... ja ehkä toivon että en olisi nähnyt sitä lainkaan.

 Cosplayaamisessa minua eniten pelottaa se miten kuvia lentelee joka suuntaan, vaikka poistaisit omasi..ne saattaa olla jo ympäriinsä netissä. Pelottaa joskus mitä ihmiset ajattelevat, jotkut osaavat olla turhankin brutaalisia. Vaikka kyseessä olisi vasta ekakertalainen cossaaja. Yritän toisin nykyään välttää nämä ajatukset mahdollisimman paljon... ja tehdä sitä mistä nautin. Ja nauraa jos kaikki ei mene niin kuin halusin, en aijo alkaa vuodattaa kyyneliä. Ainoastaan siinä vaiheessa jos joku tärkeä pukuosa on jäänyt kotiin eikä ole mitään jolla korvata sitä.Siinä vaiheessa voitte nähdä itkevän Anen.

Toisaalta..aijon ottaa tämän kuvan itselleni inspiraatioksi. Aijon saada tuon kropan takaisin kyllä, en ole kaukana siitä mutta se tuntuu välillä mahdottomalta.


Tähän loppuun..




xoxo Ane-ue.