sunnuntai 5. joulukuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
heihei
Ehkä voisin yrittää tosissani päivittää tätä useammin!
Asioita on tullut jo mennyt. Seuraava projekti on itseassa pieni video.
Aloitamme kuvaukset ensi kuun alkupuolella, se on Higurashi no koro ni joulu-video. Tiedän, kuullostaa kummalliselle...K''D
Seuraava on Shingetsutan tsukihime musiikkivideo, ei parodia. Se tulee olemaan ihan uskollinen itse sarjalle. Ja hei, tässäkin minä voin laittaa ilmoitusta ett' jos kiinnostusta on, saa lätheä mukaan! Higurashiin paikat on täytetty jo, mutta shingetsuun ei. Eli hahmot vapaana. Toisin siihen pitäisi varautua että tekee asun ja matkustaisi tampereeelle kuvauksiin. Projektin olisi tarkoitus alkaa uudenvuoden jälkeen. Kaksi videokuvaajaa on jo, myös leikkaajat. Ja itse toimin ohjaajana, ja vain jos pakko kameran toisellakin puolella.
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Traconi tuli ja meni. ja olen unohtanut tätä päivittää. Yes, i lolled.
Noh, olin tosiaankin Traconissa lauantaina Pirates of the caribben ryhmässä. Olin Tia Dalma, jouduin tekemään asun periaatteessa kahdessa päivässä....koska sain rahani vasta silloin. Sitä ennen tein tilaustöitä ja kaverille myös cossin. Sain tietyt siitä käteistä, ei hätää. Eli siis Tian asuni oliis voinut olla NIIIN parempi, mutta kelpasi nyt. Sunnuntaina cossasin Megumia BAttle royale elokuvasta. Olen myös photoshoottaillut vielä lisää, tuoss aon kuvia. ne olivat erittäin rohkeita Tsunade kuvia erästä projektia varten, ja ei, i wont show boobies. Monet cosplayni ovat tuota paljastavempia, joten..ei hätää. Ja minulla oli shortsit jalassa! Niitä en koskaan olisi riisunut.
Seuraavasta conista en tiedä minne menen, Finncon ja Ropecon nyt jäi, mutta kai menen ainakin kirjamessuille katsomaan kisaajia tänä vuonna. Kisaamaan siis en todellakaan ole menossa, ei varaa, eikä paria. Eikä juurikaan kiinnostusta kisata niin suuressa kisassa.
Olen ommellut tässä pari päivää Neon Genesis Evangelionin Misato pukua, se on lähes valmis. Mutta koska olen nyt kipeänä, tempi hidastui. Noh, en aijo tässä nyt ene,mpää kirjoitella..mutta tuossa on tosiaan kuvia hieman Traconista ja photoshootista.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Desucon
En ole muistanut päivittää tätä paikkaa :'D Anteeksi.
No desu tuli ja meni! Oli hienoa! Eurocosplay meni upeasti. En voittanut, mutta voitin itsetunnon ja itsekunnioituksen...jota en ole omistanut vuosiin ilmeisesti. Kun näin esitykseni videolta, halusisn vajota maan alle..mutta sitten tuli niin ihana kommenttivyöri tyypeiltä joita en edes tunne, tai niiltä joita ihailen.. JOten....En parempaa voisi toivoa!
Tässä on lauantai cossini kuvia.Cosplayasin siis Cloverin Oruhaa. Oli ihana tavata Cloverin faneja ja jopa myös kuulla että harvinaista nähdä CLAMP tuotannon cosplayaajia jotka eivät failaa... Kyllä, hahmo tulee uusintakäyttöön hyvin pian! Mutta haluan kyllä siihen mukaan tämän ihanan vaaleantytön sarjasta. Jonka nimen unohdin tyhmänä...Dementia.
Lauantai illan ja koko yön cosplayasin Yamato nadeshiko,...ah..The Wallflover mangan Sunakoa arkiasussa. Mukanani oli Noi-chan.
Mitä sunako tekee keskimmäisessä kuvassa? No summonoi pimeyden voimia tietty!
Sunnuntaina cosplayasin Darkstalkers Morrigania. Teen asuun siivet kyllä uudestaan.. ja valitettavasti siitä minulla ei ole vielä edes kunnon kuvaa. Tai on yksi paparazzi kuva jonka Edeae nappasi, (ilonacosplay blogin omistaja)
Ah, ja niin jos kiinnostaa tässä on Oruha esitykseni.

lauantai 15. toukokuuta 2010
Päivityyysss..!
Heipodej! Palasinpahan Kouvolasta ehjänä. Nuhjuisena mutta iloisena. Okei, olihan heti kotona hieman aggraamista mutta siitä ei sen enempää. Ostin Desuconin lauantai cossini kankaat. Hmm..kun jotkut ovat saaneet tietää jo lauantai cossini,(jotenkin ihmeellisesti, vaikka en puhunut siitä lainkaan) niin kai voin sen paljastaa nyt.
T'ässä hän on. Cloverin Oruha. kankaat ostin siis Kouvolasta ja peruukki on tilauksessa juuri.
Seuraava aihe. Kuvasin myös cosplay kuvia kyllä Kouvolassa, mutta kuvat tulee tänne kun ehdin katsoa ne kunnolla läpi. Nyt on aikalailla sekaista.
Kolmas aihe. Tein cosplay meikki tutoriaalin ystävälleni, joka cosplayaa lähiaikoina Paradise Kissin Isabellaa. Tässä se on.
Hahah...nauran ilmeilleni koko ajan. Kaunista.

perjantai 30. huhtikuuta 2010
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
photoshoot
Ylihuomenna olen lähdössä sinne matkalleni. Ensin Ähtäriin ja sieltä sunnuntaina Kouvolaan joksikin aikaa. Ja ystävä jonka luona asustelen siellä, sanoi että voisimme mennä mieluusti photoshoottaamaan! Joten enkähön heti innostunut ideasta ja miettinyt, jos tekisi jonkun nopean ja helpon cossin sinne. Kaikenlisäksi saamme studionkin varmaan lainaan heidän koululta!
Ja sain idean minkä asun sinne saisin tehtyä..itseasiassa se on aloitettukin jo! Viimeistelyä vain. Ja HC meikkaus. Tuossa kuvassa on tuo oikeanpuoleinen..jep.. se on..rinnat paljaana. Siksi kai se on olluy haaste tehdä aikaisemmin, koska..en ollut varma miten sen teen. Mutta, kun on photoshootti erikseen, se pelastaa sen. Saisi kauniita kuvia + Project Zero aka Fatal frame on yksi suosikkipelisarjoistani... Ja tuo hahmo......RAWR!!
Nyt tutkon hahmon sumboleja, hah.. tässä taitaa mennä oma aikansa.
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Hah, tässä pyörin youtubessa ohimennen katsellen erinlaisia cosplay tutoriaaleja, sitten törmäsin tähän tyttöön. Harvemmin kohtaan ketään joka voi omalla tukallan tehdä niin monia eri cosplayhin kuin myös arkipäivään liittyvä hiustyylejä. Katso toki muitakin häne videoita. Ei ehkä väri kaikissa mene oikein, mutta stailaus on loistokas! Aika kameliontti tukka..
Itse en ole niin taitava modaamaan peruukkeja. Hah.. Okei, ehkä nykyään voisin osatakin, mutta ei ole tarvinnut vielä sellaista tehdä, koska usein hahmot ovat tukka auki olleet.. aikalailla. Humh...
Mitä..yli neljä vuotta cosplaynnyt oon ja useimmilla tukka auki? Wtf moment indeed.
Yksi tämän vuoden cosplaysta tulee olemaan Bad Girl. Todella...sweet lolita. Ehem.
Bad Girl

YAY
Eilen tuumailin että pitäisikö tälläinen itsekin aloittaa, kun ystäväni Maria aka Edeaella on kans tälläinen. Totesin että se on niin paljon järkevämpi ja TILAVAMPI kuin gallerian blogi, joten..tässä sitä ollaan :'D Kirjoitan tänne cosplay suunnitelmia, mutta myös haaveita cosplayn suhteen. Ihan kaikkea. Kuvien ja videoiden kera.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)